Matkat ja retket

TYRIN JA LATVIAN PUUTARHAMARKKINAT

Kahdet suuret puutarhamarkkinat samalla matkalla
16-19.5.2013

 

PAMAG matkat

 

Lähtö: Torstaina 16.5.2013 Illalla klo 21.15 Länsiterminaali  Helsinki-Tallinna Eckerö Line
Paluu: Sunnuntaina 19.5.2013 laiva Helsingissä noin 19.15

Alustava ohjelma:
16.5 (to) Lähtö illalla klo 21.15 Helsingistä kohti Tallinnaa. Majoittuminen hotelliin Tallinnassa.

17.5 (pe) Tallinnasta suuntaamme kohti Türiä. Kukkamarkkinoille tulevat sekä isot että pienet puutarha-alan yrittäjät. Paikalliset asukkaat ovat siellä myös myymässä puutarhojensa vanhoja perennakantoja. Siellä on lisäksi kaikkea mahdollista puutarhaan liittyvää ja vähän muutakin hyvin edullisesti, mm. ihania käsintehtyjä koreja. lähdemme bussilla kohti Latviaa. Matkalla käymme suuressa kauppapuutarhassa. Riiassa majoittuminen.

18.5 (la) Aamiaisen jälkeen käymme Riian torilla edullisilla taimiostoksilla. Kauppatorin alueella on suuret Zeppeliini-hallit, torilla on noin 3000 kauppapaikkaa. Riika on Baltian suurin kaupunki ja sijaitsee molemmin puolin Daugava-jokea. Riian vanhakaupunki on Unesco:n maailmanperintökohde. Tämän jälkeen vierailemme Kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa on puutarha- ja käsityömarkkinat. Illallinen Lido ravintolassa. Illansuussa palaamme takaisin hotelliin.

19.5 (su) Paluumatka Tallinnaan alkaa. Matkalla näemme Riianlahden upeat maisemat, ajamme Salacgrivan ja Pärnun kautta matkalle lounastauko. Laiva lähtee takaisin Helsinkiin.

Matkan hinta 330 Eur/henkilö 1hh lisämaksu 45 Eur

Hintaan sisältyvät laivamatkat, bussikuljetukset, hotellimajoitus jaetussa kahden hengen huoneessa + aamiainen, yksi ateria päivässä alkaen 17.5, pääsylipput markkinoille ja matkanjohtajan palvelut.

Tervetuloa mukaan Varaa paikkasi!

www.pamag.fi

Gsm 040 5221910
E-mail
pamag@saunalahti.fi

Katso myös Jäseniltä jäsenille

 

www.pamag.fi

www.pamag.fi

pamagpamag.fiwww.pamag.fi

 

HYÖTYKASVIYHDISTYKSEN KESÄRETKI

IITTIIN MYLLYLÄN KANSAKOULULLE  24.8.2013 (la)

Retkikohteena on tunnelmallinen 100-vuotias  Myllylän vanha kansakoulu Perheniemessä, Etelä-Iitissä, jossa Perttu Rista ja Paula Noponen asuvat, työskentelevät ja viljelevät. Koululla on isohkot luonnonmukaiset viljelmät, satoja perennoja kattava puutarha sekä pajamyymälä.

Paula ja Perttu ovat harrastajaviljelijöitä ja viljelevät omiksi tarpeikseen luomumenetelmin juureksia ja kasviksia sekä marjoja ja hedelmiä.He toimittavat  Hyötykasviyhdistykselle talvivalkosipulia,  ja myyvät tällä hetkellä myös markkinoilla kuivattua härkäpapua, chiliä, omenoita, sieniä yms.

Perttu (teollinen muotoilija) suunnittelee ja valmistaa puusta omia tuotteita, mm. leikkuulautoja, veitsitukkeja ja keittiökärryjä, ja Paula Noponen (keraamikko) valmistaa ja suunnittelee omia tuotteita keittiön käyttöesineistä koristeisiin ja uniikki-tuotteisiin, inspiraationa vahvasti oma perennapuutarha.

Retken ohjelma:

-       Tutustuminen viljelmiin ja luomumenetelmin kasvatettuun satoon

-       Tutustuminen perennapuutarhaan

-       Myynnissä (toivottavasti) joitain sesongin kasviksia sekä kuivattuja härkäpapuja yms.

-       Tutustuminen pajoihin ja pajamyymälään

-       Ruokailu koulun salissa

o   Ruokailu maan antimista kasviskeitto, leipää, kahvit ja piirakkapala

-       Ruuan jälkeen tutustutaan Virpi Petäjämäen hiekkaviljelmiin (noin 10 km päässä). Hän kasvattaa hiekkaviljelymenetelmällä kasviksia ja yrttejä, joista hän valmistaa mausteseoksia yms.

-       Jos aikaa jää, niin kauniilla Iitin kirkonkylällä (noin 8 km Virpiltä) on kylätalo, jossa on kahvila, näyttelytila ja käsityöpuoti (avoinna klo 18 asti). Iitin kirkonkylä on valittu Suomen kauneimmaksi kirkonkyläksi joku vuosi sitten.

TERVETULOA MUKAAN!

Sitova ennakkoilmoittautuminen mahdollisimman pian bussikuljetuksen tilaamista varten, kuitenkin viimeistään toukokuun 31. päivä: info@hyotykasviyhdistys.fi, 09 – 434 2350 (puoti) tai 040 – 592 2122 (Anu Ranta). Bussimatka toteutuu, kun lähtijöitä on vähintään 20, muussa tapauksessa sovimme mahdollisista kimppakyydeistä. Matkan hinta selviää ilmoittautumisien jälkeen.

P.S. Paulan nettisivut: www.paulanoponen.com

Hae sivustolta:

Uusin tuoteluettelo »

Uusin siemenluettelo »

Ajankohtaista

5 5 2013

Oikea aika tuholaisten torjunnan suunnitteluun

Feromonipyydysten paljastavat tuholaislajin esiintymisen puutarhassa jo ennen ongelmien näkymistä, tällöin torjunnan suunnittelu ja ajoitus helpottuu. Pyydykset toimivat myös suoraan torjuntaan (mm omenakääriäinen). Pyydykset ja täyttöpakkaukset edullisesti puodistamme tai verkkokaupastamme.

bluedash

Tarjoustuotteet

PUHDASTA RAVINTOA

Sinikka Piippo Minerva Kustannus Oy, 2013, 280 sivua
26.50 e

bluedash

VILLIYRTTIKEITTOKIRJA

Sami Tallberg readme.fi, 2013, 342 sivua Maistuisiko ...
28.50 e

bluedash

KEITTIÖPUUTARHA

Alan Titchmarsh Otava, toinen painos 2013, 148 sivua ...
26 e

bluedash

Biodynaaminen puutarha

Appelgren, Madeleine ja Lindberg, Ann OTAVA, 2004, 96 si...
11.60 e

bluedash

Maanpeitekasvit - luo vehreä pihapiiri

Maanpeitekasvit soveltuvat kaikenlaisiin pihoihin ja kasv...
16.30 e

bluedash

Martta Wendelinin vuosikalenteri

Viehättävän vanhahtavat kalenterikuvat kertovat entisaika...
10 e

bluedash

Inge Löökin vuosikalenteri

HURJA TARJOUS! Hulvattomanhauskat mummot esiintyvät puut...
10 e

bluedash

Kukoistava kotipuutarha

Kvant, Christel & Palmenstierna, Inger Otava 2008, 575 s...
27.50 e

bluedash

Mikä meitä ravitsee?

Biodynaaminen yhdistys, 2011, 160 sivua. Hyödyllistä tie...
15.50 e

bluedash

Kaikki kompostoinnista

Tuominen, Kirsti Minerva Kustannus Oy, 2008, 96 s.
8.50 e

bluedash

Palsta

Seppo, Sanni Maahenki, 2010, 167 s.
19 e

bluedash

Mielen luonto

Salonen, K Green Spot, 2010, 143 s.
14 e

bluedash

Aurinkomaa

Ruuska, Tuija Multikustannus Oy, 2009, 251 s.
19 e

bluedash

Paulan puutarhaparatiisi takapihalla

Ritanen-Närhi, Paula Moreeni, 2010, 160 s.
15 e

bluedash

Hienohelma ja vanhapoika

Ranta, Anu Otava, 2010, 144 s. Näyttävä teos esittele...
17.50 e

bluedash

Pihalle! Piharakentajan opas

Pelkonen, M & Kylmälä, V WSOY, 2007, 143 s.
21 e

bluedash

Puutarhan parhaat perhoskasvit

Cajander, R Maahenki 2008 176 s.
31 e

bluedash

Tuoksukarkotin

Edullinen jäsenhinta! Herkullinen omenapuu on monen m...
10.50 e

bluedash

Tapahtumia »

25.6.2013 (ti) klo Klo 18

ANNALAN PERINNEPERENNAT & KESÄKUKAT

(Helsinki)

bluedash

2.7.2013 (ti) klo Klo 18

ANNALAN PERHOSPUUTARHAT

(Helsinki)

bluedash

9.7.2013 (ti) klo Klo 18

YRTIT & JALKOJEN HOITO

(Helsinki)

bluedash

Lisää tapahtumia

Ajankohtaisia tuotteita

Biodynaaminen puutarha (Kirjat ja kalenterit)

Appelgren, Madeleine ja Lindberg, Ann OTAVA, 2004, 96 si...

bluedash

Kaupunkiviljelijän opas (Kirjat ja kalenterit)

Salla Kuuluvainen, Rosemarie Särkkä WSOY, 2013, 204 sivu...

bluedash

KEITTIÖPUUTARHA (Kirjat ja kalenterit)

Alan Titchmarsh Otava, toinen painos 2013, 148 sivua ...

bluedash

Keraaminen Cult Design idätysastia (Idätysastiat)

Kotona kasvatetut idut ovat ravinteikas lisä ruokavalioom...

bluedash

Kukoistava kotipuutarha (Kirjat ja kalenterit)

Kvant, Christel & Palmenstierna, Inger Otava 2008, 575 s...

bluedash

Luomukanan hoito (Kirjat ja kalenterit)

Rehnström, Katarina Biodynaaminen yhdistys, 2000 Saim...

bluedash

Luovaa Spelt-leivontaa (Kirjat ja kalenterit)

Kaipainen, Kari Sunspelt 2007, 248 sivua. Tietoa ja ide...

bluedash

Onnellisia lehmiä ja viisaita ihmisiä (Kirjat ja kalenterit)

Karprint Oy 2008, 304 sivua. Kirjailija Maria Suutala tu...

bluedash

PUHDASTA RAVINTOA (Kirjat ja kalenterit)

Sinikka Piippo Minerva Kustannus Oy, 2013, 280 sivua

bluedash

Taivaallinen munakoiso (Kirjat ja kalenterit)

Lindfors, Marja WSOY 2009, 128 sivua. Marja Lindforsin ...

bluedash

Tulppaanitarhan lumo (Kirjat ja kalenterit)

Leivo & Leivo WSOY 2011, 144 sivua. Tiedontäyteinen teo...

bluedash

VILLIYRTTIKEITTOKIRJA (Kirjat ja kalenterit)

Sami Tallberg readme.fi, 2013, 342 sivua Maistuisiko ...

bluedash

Myydyimmät

STEVIA

Stevia

bluedash

JÄSENYYSTUOTTEET

Jäsenyys, 1 kalenterivuosi

bluedash

PINAATTI

"MATADOR"

bluedash

HÄRKÄPAPU

HANGDOWN

bluedash

HÄRKÄPAPU

"KARMAZYN"

bluedash

TILLI

"TETRA"

bluedash

LEHTIKAALI

"Dvarf green curled"

bluedash

PERSILJA

MOSSCURLED kähäräpersilja

bluedash

BASILIKA

"GENOVALAINEN"

bluedash

MANGOLDI

"BRIGHT LIGHTS" F1

bluedash